lauantai 16. marraskuuta 2013

This is what rock and roll looks like!

Tämän vuoden alkupuolella törmäsin itselleni aivan uuteen artistiin. Hänen musiikkinsa oli hieman poikkeavaa omasta maustani, joten paria biisiä enempää en vaivautunut kuuntelemaan. Hieman myöhemmin törmäsin youtubessa hänen lauluihinsa uudelleen. Kuuntelin yhden biisin ja muistelin, että tämmöistäkö tämä olikin.. Avasin seuraavan videon ja olinkin jo melko hämmentynyt siitä, ettei tämä olekaan kovin pahasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Videoita videon perään, lauluja laulujen perään ja tässä sitä nyt ollaan. Ehkä muutaman kuukauden kuunneltuin artisti, ihannoinnin kohde sekä hyvän fiiliksen tuoja!

Alaina Marie Beaton, tunnetummalta nimeltään Porcelain Black!

 

Omalaatuiset hiukset, omalaatuinen tyyli sekä omalaatuinen musiikki. Tupakan polttama ääni, vahva ja räväkkä olemus, tatuoinnit ja oma tahto. Tässä naisessa vaan on sitä jotakin! 


Michiganissa varttuneen hiusmuotoilijamiehen tytär kävi pienestä pitäen kuvauksissa ja muotinäytöksissä, joidenka pohjalta hän rakensi itselleen myös mallin uran. Levytyssopimuksen hän solmi jo alle 18-vuotiaana "salanimellä" Porcelain and the tramps, joka muokkautui Porcelain Blackiksi. Tyyliltään hän muistuttaa Lady Gagan ja Niki Minajin yhdistelmää, kun taas musiikillisesti Marilyn Mansonin ja Britney Spearsin. Ihastuttava piirre kuitenkin on, että hän osaa olla persoonallinen, juuri oman laisensa, vaikka vaikutteita onkin tullut monesta suunnasta!



Rakatan iltoja jolloin voi vain löhöillä, syödä, polttaa kynttilöitä ja kuunnella Porcelain Blackin mahtavaa musiikkia ja sitäkin mahtavampaa ääntä! ♥

Blogissani ollaan jo ennenkin nähty tämä seuraava kappale. Haluan kuitenkin laittaa sen myös juuri tähän postaukseen, sillä tämä on mielestäni yksi hänen parhaistaan biiseistä, ja tätä on kyllä tullut kuunneltua montakin kertaa peräkkäin!


Ikävänä faktana tuli nyt se, että on todella vaikea päättä mitä muita biisejä tähän laittaisin! On niin monta loistavaa vaihtoehtoa ja mieli tekisi laittaa ne kaikki. Tähän seuraavaan päädyin sillä perusteella, että tämä on ainakin jäänyt hyvin mieleen. Aluksi en pitänyt yhtään mistään tässä biisissä, mutta kun muutaman kerran olin sen kuunnellut jäin aivan totaalisesti koukkuun!


Viimeiseki sitten valitsin biisin, jonka avulla oikeastaan rupesin Porcelain Blackia kuuntelemaan enemmän. Olin juuri lukenut Nancyn, ja olin aivan hulluna hänen ja sidin tarinaan. Etsin netistä kaikkia juttuja ja youtubesta kaikkia videoita jotka millään lailla vain heihin liittyivät! Yhden videon taustalla soikin sitten tämä seuraava kappale, johon videon avulla rakastuin täysin.


Suosittelen käymään tutustumassa myös muihin hänen kappaleisiinsa, jos yhtään oli mieleisenne! 

-wemmu

4 kommenttia:

  1. Mmm Alaina ♥ Muistan kun itse satuin kuuntelemaan jonkun 4-5 vuotta sitten ensimmäisen kerran hänen biisejään ja ensimmäinen kappale minkä kuuntelin oli Redlight District. Siinä kappaleessa oli vain jotain todella addiktoivaa ja siitä päivästä lähtien kuuntelinkin päivittäin loopilla naisen musiikkia. Tykkään kyllä paljon hänen uudestakin tuotannosta, mutta jotain koukuttavaa näissä Porcelain and the tramps:in aikaisissa kappaleissa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen tykännyt kuunnella enemmän Porcelain and the tramps:in biisejä, vaikka onhan nuo uudetkin hyviä! Olen rakastunutut tuohon Alainan ääneen niin tulisesti, voisiko olla parempaa! :3

      Poista
  2. Oli kyllä tosi kivan kuulosta musiikkia c: Ja sun blogi kans niin ihana!♥ Postauksia aina kiva lukea ja ne piristää päivää. Ja ulkoasuki vähän tällanen erilainen, ettei sellanen perus valkonen mikä löytyy joka toiselta blogilta^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosiaankin kuuntelemaan enemmänkin jos tykästyit c: Ja kiitos todella paljon!♥ Kiva saada näin ihanaa palautetta :)

      Poista