maanantai 28. heinäkuuta 2014

London~madame tussauds

Kyllä sen vain huomaa, että koulun alkaminen lähenee lähenemistään. Tekemättömät koulutehtävät rupeavat piinaamaan mieltäsi ja vilkuilet kelloa kaiken aikaa miettien pitäisikö jo suunnata sänkyä kohden. Päätät kuitenkin katsoa vielä yhden jakson Veronica Marsia, sarjaa johon olet jäänyt suunnattoman pahasti koukkuun. Ennenkuin huomaatkaan kello lähenee jo neljää aamuyöstä eikä edes väsymys paina. Päätät kuitenkin mennä sänkyyn makoilemaan toivoen, että uni tulee pian. Hetken aikaa selailet kännykkääsi, pelaat muutaman pelin ja vihdoin ja viimein nukahdat. Havahdut johonkin ääneen. Otat kännykän käteen ja katsot kelloa. Päivä rullaa jo hyvää vauhtia iltaa kohti kun saat kömmittyä peiton alta istumaan sohvalle ja eikun sarja pyörimään. Näin ne viimeiset lomapäivät vain menee. 

Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, avasin koneen ja vietin kokonaiset ja ehkä vähän päällekin kaksi tuntia tehden keskenjääneitä ja tekemättömiä verkkokurssitehtäviä. Huh, mikä helpotus kun kaikki on valmiina ja opettajalle palautettuna! Tässä samalla, kun vauhtiin jo olen päässyt tulee lupaamani postaus Lontoon reissusta.

 Heinäkuun alussa lähdin kaverini, siskoni ja hänen kaverinsa sekä vahempieni kanssa Lontooseen. Matka meni hurjan nopeasti ja mukavaa oli.Valitettavasti mukana matkassa oli vain yksi kamera, joten kuvia ei mitenkään valtavasti ole minun ja kaverini liikkeistä. Paitsi tietenkin madame tussaudsista ja repleys usko tai älä museosta. Tämä postaus käsittelee julkkiksien kanssa poseeraamista ja valokeilassa hillumista, eli juurikin madame tussaudsissa vierailua!

























Itselleni oli jo toinen kerta madame tussaudsista, mutta kyllä sieltä nytkin sai paljon irti! Suosittelen kyllä käymään jos yhtään kiinnostusta on! 
Rahaakin sai reissulla melko paljon kulumaan, joten ensi postauksessa saatankin esitellä ostoksiani ja jotain muuta mukavaa mitä keksinkään! Iltani ja yöni jatkuvat tuota aiemmin mainittua Veronica Marsia tuijotellessa ja nauttien viimeisistä lomapäivistä.

-wemmu

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lomailua luonnon helmassa; Karstula!

Aivan hävetti tulla katsomaan, että siitähän on jo kaksi kuukautta kun viimeksi olen tänne kirjoitellut! Huhhuh, kyllä aika vaan on vierähtänyt nopeasti. Kohta on kesälomakin loppu ja pikkuhiljaa täytyy ruveta palaamaan arkisiin asioihin. Mikä olisikaan parempi ensiaskel siihen, kuin blogin päivittäminen?

Kesäkuu meni kokonaan kesätöissä vanhusten palvelukodissa. Olin aivan varma, että se olisi inhottavaa ja ällöttävää työtä, enkä ikinä menisi sinne uudestaan. Muutaman ensimmäisen viikon jälkeen työ rupesi kuitenkin maistumaan. Osasin jo tehdä asioita omatoimisesti ja olin varma siitä mitä teen. Työyhteisö oli loistava ja asukkaat melko värikästä kansaa, mutta kaikki niin ihania! Nummirockissakin tuli yhtenä päivän käytyä, lähinnä fiilistelemässä Waspia ja suicide silenceä. Mukaan tarttui tottakai ss:n pändipaita! Töiden loputtua minulla oli viikko aikaa rentoutua ja levätä, kunnes lähdin taas liikkeelle. Tällä kertaa Lontoosee. Sieltä olen palannut kotiin muutama päivä sitten, mutta tästä reissusta saatte kuulla vasta ensi postauksessa!
Tämä postaus puolestaan keskittyy lähinnä Suomen luontoon matkustaessamme ajassa noin reilun kuukauden taaksepäin keski-suomeen, hiljaiselle ja pienelle paikkakunnalle nimeltä Karstula. Siellä sijaitsee mummolani, jossa olin  alkulomasta viettämässä muutaman päivän. Sulkapallon ja korttipelien lisäksi näin luonnonläheisessä paikassa ei voisikaan olla parempaa tekemistä kuin käydä kävelyllä kamera kädessä!




















Olen verkossa valon ja auringon,
paulassa koskien pauhun,
lumossa hankien hotavai,
vankina välkkyväin vetten,
verkossa lähteiden puhtauden,
siteissä nuotion sauhun,
seitissä sumuisten tunturien,
jotka siintävät metsien takaa,
ja silti oon täysin vapaa! 




-wemmu